Jatkomaa: Kissankynsi Kaksi, Seikkailu 1

Derri jatkoi juoksemista, samalla väistellen vihollisen tulta ennen kuin piiloutui kiven taakse. "Ne sa****a paskiaise... Niitte vika kaikki tyynni." mies kiroili vaihtaessa lipasta uuteen samalla kuin hänen hampaansa narskuivat raivosta. "Eivä osaa arvosta laatutavaraa..."

Hän odotti hetken ennen kuin moraalin viimeisetkin rippeet lähtivät lomalle... toistaiseksi. Derri oli ärtynyt, eikä järki enää juossut samalla tavalla. Pian hän nousi kiven takaa sotilaiden tulituksen laannuttua ja alkoi itse ampua sarjatulta. Samalla hän alkoi juosta kohti sisäpihaa, ohimon sykkiessä hieman. Hetken päästä kädetkin alkoivat hieman täristä, ei ainoastaan jatkuvan räiskimisen, mutta myös tarpeesta saada jostain tupakkaa. Mutta näiden vihulaisten tupakkaan hän ei koskisi. Vuosia sitten hän oli kokeillut ja todennut että siihen ei enää kajota.

Ducky ja Asmodeus saattoivat pian kuulla Derrin kiroilua konekiväärin äänen yli. Tietenkin miehellä loppui jälleen ammukset, mutta se ei estänyt häntä vetämästä Luger p08:saa kotelosta. "Sa****in siipi!!" puolienkeli kirosi huudettuaan kivusta, kahden luodin lävistäessä höyhenpeitteisen siiven. Veri alkoi värjätä höyheniä, mutta... Derrille se oli vain hyödytön lisäke toisen siiven puuttuesssa.

Asmodeus huomasi luotisateen keskeltä juoksevan Derrin. Derrin verinen siipi sai Asmodeuksen huolestumaan ja hän huusi ”Ducky, katso se on Derri,meidän on saatava hänet turvaan.”

Asmodeus antoi itseään ympäröivän tulen sammua ja keskitti nyt ajatuksensa Derriin. Hän suojautui ja piti katseensa Derrissä. Asmodeus pyrki luomaan tulesta kilven Derrin taakse. Tulinen muuri suojaisi Derriä sulattamalla tuleen osuvat metalliset luodit. *Minun on pakko onnistua* Asmod ajatteli. Koska Derri oli liikkeessä, Asmod epäröi kykyään pitää tuli puolienkelin selän takana.Tämä vaatisi Asmodeukselta kaiken osaamisen. Asmodeus ajatteli neliön muotoista seinää, sen oli oltava tarpeeksi iso peittääkseen myös siivet. hän kirosi itseään siitä, että hetkeksi hänet valtasi katkeruus ja hän ajatteli
*äitini olisi pitänyt enkelistä*.

Asmod torjui tunteensa ja palasi hetkeen. Tulinen kilpi syttyi Derrin taakse. Vartijat ampuivat kohti puolienkeliä, mutta he yrittivät turhaan, koska tulinen seinä piti Derrin vahingoittumattomana.

Ducky rekisteröi Derrin saapumisen paikalle, mutta jatkoi tekemisiään. Hän päätti säästää toisen ohjuksensa tiukkaan paikkaan. Sen sijaan hän päätti ottaa esiin liekin heittimensä. Hän avasi suunsa ammolleen ja syöksi tulta kuin lohikäärme. Hänen tankkinsa olivat vielä täydet joten ei ollut huolta.

Ducky nauroi karmivasti katsellessaan sotilaiden kärventyvän elävältä. Hän nautti palavan lihan hajusta ja pelon kiljaisuista, joita syntyi joka kerta kun uusi vartija syttyi palamaan. "Siitäs saatte pikku nilviäiset!" Ducky huusi voitonriemuisena.

Duckyn riehunta oli kuitenkin ennen aikaista. Jokin tarkka vihulainen oli saanut Duckyn kiikariinsa ja painoi liipasinta. Luoti viisti Duckyn päätä pitkin ja osui korvaan vieden Ducky toisen korvan mennessään. Korva lensi pitkän matkaa Derrin ja Asmodeuksen suuntaan.

"MUN KORVANI!!!" Ducky karjui ja sihisi yhtäaikaa. Siinä kohtaa missä ennen oli korva oli nyt suora yhteys Duckyn keskusyksikköön - ei tarvittaisi kuin toinen luoti samaan paikkaan ja Ducky olisi mennyttä. Lisäksi Ducky ei pystynyt kuulemaan kuin puolet normaalista ilman toista korvaansa.

Se ei kuitenkaan pidätellyt kania, vaan hän syöksyi päätä pahkaa sekaan ja alkoi silpomaan vartioita kostoksi.

Colt juoksi eteenpäin pitkää sisäpihaa pitkin, Tuutti perässään. "Tuutti, vauhtia", hän huusi. He saavuttivat sisäpihan kulman ja kääntyivät oikealle. Puolessavälissä päärakennuksen takaseinää olivat portaat tyrmään. Colt juoksi portaille ja laskeutui tyrmään.

Tyrmä oli valtava. Pimeyttä halkoivat harvakseltaan asetetut soihdut. Colt juoksi eteenpäin sellien ohi. Selleissä istui ja makasi kuihtuneita, laihoja vankeja. Colt oli tottunut tällaisiin näkyihin, mutta tila sai silti hänet värähtämään. Joillakin vangeilla oli kehoissaan jälkiä ruoskaniskuista, ja joiltain puuttui sormia tai kokonaisia raajoja. Vankeja oli noin parikymmentä eri selleissä. Colt tiesi että hän ei voisi pelastaa ketään heistä. Ainoa olento, jonka hän saattoi pelastaa, oli enkeli. Colt kuuli maan pinnalta ampumista ja räjähdyksiä. Hänen täytyi keskittyä.

Coltin ollessa tyrmän toisessa päässä hän vihdoin huomasi enkelin. Hän oli kaunis. Hänellä oli naispuolisen puolienkelin keho. Hän näytti hauraalta, jopa murtuneelta. Enkeli istui sellissään kahleet käsissään. Hän oli pukeutunut vitivalkoisiin vaatteisiin. Kaikkialla enkelin ympärillä oli pieniä kasvinversoja, jotka kasvoivat sellin seinän ja lattian rakojen läpi. Colt oli ihmeissään, sillä missään muualla tyrmässä ei ollut minkäänlaista kasvillisuutta.

"Hei", Colt sanoi enkelille. "Me tulimme auttamaan sinua." Sellin etuosassa oli kaltereita, ja ovi oli lukittu. Colt oli kuitenkin varustautunut tätä ajatellen. Colt asetti pienen muoviräjähteen huolellisesti oven lukkoon. Hän astui taaemmas ja painoi sytyttimen nappia. Lukko räjähti rämisten, ja ovi oli auki.

Tuutti juoksi Coltin perässä tyrmille. Hän näki kaikki nuo ihmiset siellä hän näki heidän silmissään pelon.
Tuutti alkoi voimaan pahoin, mutta yritti olla huomioimatta muihin kun päätehtävään.

Hän näki kun Colt laittoi räjähteen joka räjähti ja avasi lukon. Mutta enkeli ei tullut sieltä pois.
"Miksei se tule?" Tuutti sanoi ja käveli Coltin viereen.

Pienen tuokion jälkeen kun enkeli ei edes liikkunut Tuutti käveli enkelin selliin, mutta hän kuuli päässään kaikuja.
"EN KESTÄ TÄTÄ!" Tuutti huusi ja piti lujasti päästään kiinni hän huusi tuskissaan kivusta*, kipua joka oli vielä pahempaa kun sinua olisi ammuttu tai viiletty.
Tuutti kaatui maahan ja sanoi outoja. Sitten sellin kasvinvarsot alkoi kasvaanopeammin ja osa tarttui Tuuttiin.
Hän yritti selventää ajatuksiaan:
*Eikai tämä voi olla... se on.... sivu 54 öttiäiset ja oudot tapahtumat.*
Tuutin silmät aukenivat apposelleen ja huudahti Coltille:
"Jos ehdit ota taskustani kirjani ja avaa sivu 54!"
Mutta sitten yksi kasvinvarso meni Tuutin suun yli eikä hän voinut enään puhua.


ooc: * korjasin typon

Colt loikkasi Tuutin viereen ja nappasi kirjan hänen taskustaan. Hän selasi nopeasti sivulle 54, ja alkoi lukea.

"Enkelkuolo: Kun enkelin isäntäolento on kuolemaisillaan, hänen sisällään oleva enkeli tekee kaikkensa pelastaakseen isäntänsä. Miten tämä tapahtuu, riippuu siitä millaisia voimia kyseisellä enkelillä on. Esimerkiksi luontoenkeli saattaa kutsua kasveja ja eläimiä hallintaansa ja pyrkiä näiden avulla pelastamaan isäntäolentonsa. Kuolevan enkelin läheisyyteen ei koskaan kannata mennä. Kuoleva enkeli taistelee raivokkaasti ja sokeasti pelastaakseen isäntäolentonsa olosuhteilta, jotka uhkaavat sitä, eikä se tee eroa vahingollisten ja harmittomien olentojen välillä."

"Loistavaa!" Colt huusi. Hän oli vetämäisillään konepistoolinsa esiin, mutta sitten hän pysähtyi. "Ei, nyt tarvitaan jotain muuta." Colt napautti kissankynsikorvakoruaan, ja linjalta kuului taas särinää. "Herr Doktor" kuului linjan toisesta päästä. "Kuules doktori, nyt tarvitaan apua ja äkkiä! Tiedätkö sinä mitään enkelkuolosta?" Doktorin päästä ei kuulunut mitään. Pelkkää hiljaisuutta. "Doktor?" Colt sanoi.

"Agentti Lynx.. Teidän.. Teidän täytyy.." Herr Doktor kuulosti hätääntyneeltä, ja hämmentyneeltä. Colt kuunteli, mutta linjalta ei taaskaan kuulunut mitään. Kuului vain: "Juoskaa. Juoskaa, Herra teitä varjelkoon-" ja linja mykistyi.

Colt oli täysin hämmentynyt. Hän vain seisoi paikallaan, samalla kun köynnökset kietoutuivat Tuutin ympärille. Ne puristivat Tuuttia hetki hetkeltä lujemmin. Colt käveli kuin transsissa eteenpäin, kohti Enkeliä. Sitten kaiut täyttivät hänen päänsä, ja hän alkoi huutaa. Hän huusi kovempaa kuin muisti koskaan huutaneensa. Punainen ja musta velloivat hänen silmissään, eikä hän nähnyt enää ympäristöään. Sitten hänellä välähti.

"Puolienkeli.. Puolienkeli! Vain hän voi kommunikoida tämän olennon kanssa.." Colt lyyhistyi maahan. Köynnökset alkoivat hitaasti kieppua hänen jalkojensa ympärillä. Jos hän olisi ollut tajuissaan, hän olisi pelännyt kuollakseen. Nyt hän oli kuitenkin jossain muualla, ja hän kuuli aaltojen loisketta rantakallioita vasten. Vain puolienkeli Derri saattoi pelastaa Coltin ja Tuutin.

Derri ampui pian uudelleen käsiaseellaan, onnistuen kaatamaan yhden sotilaan ennen kuin tulikilpi ilmestyi hänen taakseen. Hän näytti ärtyneeltä juostessaan Asmodeuksen seuraksi suojaan, samantien alkaen ladata aseitaan. "Mä lahtaan ne kaik... mä pentele lahtaan ne kaik..." puolienkeli murisi käsien täristessä raivosta ja vieroitusoireista, tehden lippaiden vaihdosta hankalampaa. "Mihi hittoo Tuutti ja Colt ova mennee vai onk ne lahdattu jo?" hän pian kysyi murisevalla äänellä, silmien kiiluessa murhanhimosta.

Pienen hetken kuluttua hän tarkasteli tilannetta, raivo silmissään ja hampaat narskuen, huomaten että Duckyn korva oli lentänyt. Kukaan tiimin jäsenistä ei ollut nähnyt häntä näin raivona tämän operaation aikana, ei ennen tätä hetkeä... vaikutti siltä että Derri olisi sanonut hyvästit rauhallisuudelle ja moraalille. Veri jatkoi ainoan siiven värjäämistä punaiseksi.

Tosin... olisiko sittenkin parempi että olisi kaksi raivotautista taistelemassa? Derrille vastaus oli kyllä hänen noustessaan suojasta ja alkoi räiskiä aseellaan vartijoita. Hänen kärsivällisyytensä oli loppunut näiden vihollisten kohdalla.

Ducky huomasi kaiken vilinän keskellä Derrin liikkuvan.

"Pomi mun korva, kun kerran oot siinä! Et kyllä tasan kulje sen ohi tosta noin vaan!" Ducky vaahtosi. Hän vilkuili kaiken aikaa korvansa sijaintia. Ja joka kerta kun näki jonkun astuvan sen päälle Duckyn raivometri nousi aina hieman. Jos Duckylla olisi ollut verenpaine, se olisi ollut todella korkealla siitä silmittömästi inhosta ja raivosta, jonka näky irtonaisesta korvasta maassa aiheutti.

Kyborgi jänis näytti lähinnä koomiselta sekoitukselta teräviä kynsiä, tulta ja verta ympäri pellitystä. Ducky liikkui rivakasti välillä repien vihollisten jäseniä auki ja välillä tarkkaan tähdäten liekinheittimellänsä kriittisiin paikkoihin. Duckyn perimmäinen tarkoitus oli kuitenkin saavuttaa Derri ja pakottaa tämä poimimaan korvansa talteen: Duckyl ei pystynyt pitämään asioita etusormi peukalo-otteessa - hänellä ei ollut etusormea ja peukaloa.

"Derri! Nyt poimit sen mun korvan niin kuin olisi jo tai muuten ei hyvä heilu!"

"Ny sa****in Metallimöykky hiljaa se sun korvas kans! Eks nää et mä yritä lahdata porukkaa!?" Derri huusi ennen kuin siirsi katseensa jänikseen: "Ois vähän niiku kiire, tai muute jää muutaki ku su korvas tänne!" Kivääri jatkoi laulamista ennenkuin puolienkeli tunsi aseensa hieman ylikuumenevan. Vaistomaisesti hän veti Luger-käsiaseen jälleen kotelosta ja heitti kiväärin lepäämään selkäänsä.

Katse kuitenkin kohdistui aivan pian johonkin. Miehen ilme kirkastui huomattavasti kun hän lähti jälleen liikkeelle, unohtaen korvan ja koko jäniksen toistaiseksi. "Tuuppa tänne niin mä poltan sut." hän kuiskasi, nostaen sikarin maasta: "Eikä mitä tahansa... Quenry-merkkiä!" Kauaa ei mies kuitenkaan ehtinyt sitä ihailla kun hän näki kaikki köynnökset. *...joki o pahast vial... mut... ny metalliroju mukaa ja tutkimaa... Pomol ja pennul on menny liia kaua...* hän ajatteli heittäessään käsiaseensa takaisin koteloon. Hän otti myös Duckyn irronneen korvan mukaansa, mainiten kyborgikanille että kantaa. "Saas sit myöhemmi takasi!"

Juostessaan hän seurasi köynnöksiä silmillään, pureksien sikarin pään poikki ennen kuin otti yhden soihdun seinältä: *Saa ny luva kelvat sytkärist... ny ei oo aikka...* Pian hän heitti sen menemään, sikarin tupruttaessa pariin otteeseen. Parin henkäyksen jälkeen olo parani huomattavasti. Derri oli jälleen rauhallinen itsensä. Välillä hänen piti väistää köynnöstä, hypäten yli tai alittaen sellaisen. Pian hän pääsi vankityrmään. "Hyvä enkel-neiti! Pyydän, lopeta!" Derri huusi toiselta puolelta, tällä kertaa antaen kätensä koskettaa yhtä paksumpaa köynnöstä: "Enkel hyvä... lopeta. Rukouksiisi on vastattu..."

Colt oli edelleen jossain muualla. Hän näki aavan ulapan ja kuuli aaltojen loiskeen. Pian hän kuitenkin alkoi nähdä välähdyksiä menneestä, mutta myös tulevasta. Hän näki sotatantereen, hän näki kappaleiksi räjähtäviä ruumiita. Hän näki kylän, joka oli hänelle vieras. Harmaan Monarkian joukot saapuivat kylään, heittäen polttopulloja taloihin ja ampuen siviilejä silmittömästi. Lordi Blaptchyrch, kaksimetrinen sarvipäinen ja kammottava puolidemoni, käveli kylän perällä olevaan mökkiin. Hän repi oven irti saranoistaan ja huusi: "Elux Lumian!". Puolienkeli kyhjötti mökissä. Lordi Blaptchyrch alkoi hekottaa. "Sitokaa hänet!" huusi Lordi Blaptchyrch. Eluxin silmiin syttyi yliluonnollisen kirkas valo. Yhtäkkiä paksut juuret syöksyivät maan läpi kohti Lordia.

Juuret osuivat Lordiin, joka lensi taaksepäin. Elux käveli ulos mökistä. Lordin joukot osoittivat häntä rynnäkkökivääreillään. Elux ei voinut tehdä muuta kuin antautua. Hän katseli kauhuissaan ympärilleen: hän näki palavia taloja ja verisiä ruumiita ympäri kylää. "Siepatkaa se enkeli!" Lordi Blaptchyrch huusi, noustessaan jaloilleen. Yksi sotilaista löi Eluxia sähköpampulla, ja hän valahti maahan. Elux kuuli sumean komennon: "Hirttäkää loput kyläläiset ja tuikatkaa talot tuleen!"

Coltin silmät räpsähtivät auki. Köynnökset eivät enää puristaneet häntä. Ne olivat vetäytyneet kauemmas. Muut sankarit seisoivat Eluxin ympärillä, katsellen tätä hämmentyneenä. He käänsivät katseensa Coltiin, odottaen hänen sanovan jotain.

"Elux Lumian", Colt sanoi hiljaa. "Kiitos avustasi. Meidän täytyy nyt lähteä, meillä ei ole paljoa aikaa." Puolienkeli Elux nosti katseensa maasta kohti Coltia. "Ne.. Tuhosivat kaiken. Ne tuhosivat minut", Elux sanoi hiljaa. Colt muisti äskeisen näyn, muisti kyläläisten silmittömät murhat. Hän katsoi Eluxia: puolienkeli oli kuihtunut, hän oli enää varjo siitä mitä hän oli näyssä. Hän oli edelleen todella kaunis, mutta hän näytti surulliselta ja murtuneelta.

"Elux.. Sinun täytyy lähteä mukaamme. Jos sinä luovutat, Jatkomaa luovuttaa mukanasi. Jos sinä kuolet, Jatkomaa kuolee mukanasi. Ja jos Jatkomaa kuolee-" Ylhäältä alkoi kuulua voimakasta hurinaa. Yhtäkkiä kuului kuinka ohjukset viuhuivat, ja maanpinta vavahteli voimakkaiden räjähdysten voimasta. "Ei hele-" Colt sanoi. "Se on Harmaa Monarkia! Juoskaa, saatana!" Colt huusi, menettäen itsehillintänsä. Colt nosti Eluxin maasta olalleen ja käveli ylös portaita. Hän hikoili vuolaasti. He olivat mennyttä. Kyborgikuningattaren laivasto oli saavuttanut heidät..

Colt nousi ylös portaita. Sisäpihalla oli kirkasta ylhäältä tulleiden spottien valaisemana. Colt pelkäsi viimeisten hetkiensä koittaneen ja vilkaisi ylös. Ylhäällä leijui harmaa zeppeliini. Hän näki ilmalaivan kyljessä tekstin "Lankakerä". Ilmalaivan rungon kyljistä suhahteli ohjuksia. Päärakennuksen toiselta puolelta kuului räjähdyksiä ja nousi savua. Herr Doktor oli saapunut. Heidät oli pelastettu.

Kaikki menivät Herr Doktorin perässä ilmalaivaan, Tuutti oli vielä alhaalla. Hän yritti ottaa taskustaan kirjansa, mutta se oli kadonnut. Hän juoksi äkkiä vankityrmiin siellä oli kirjansa, mutta se oli repelöitynyt. Hän nosti kirjan jämät ylös ja pisti ne taskuunsa hän käveli tikkaita ylös surullisena.

Hän katsoi kun muut olivat riemastuneet tehtävän onnistumisen johdosta, mutta Tuutti istahti seinustalle ja otti kirjansa esiin hän katsoi sen takakantta:
Öttiäiset ja oudot tapahtumat osa 1 kirj. Henrik Leivos, kirja on omistettu lapselleni Tuutti Leivokselle. Tämä kirja sisältää paljon tietoa elämänivaiheisista seikkailuistani ja tietoa erillaisista asioista.

Takakansi oli tuon tekstin jälkeen repeytynyt, Tuutti katsoi kirjaansa siinä oli paljon tunnearvoa koska se on ainoa asia joka oli jäänyt edesmenneeltä isältään.
Kirjan välistä putosi postimerkin kokoinen kuva jossa oli Tuutin isästä kuva.

Se oli ainoa kerta kun hän hymyili sen matkan aikana.

Derri seurasi tapahtumia hiljaa ennenkuin kiipesi alukseen. "Herr Doktor..." hän aloitti päästyään Lankakerän sisälle, karistaen tuhkaa sikaristaan, jonka hän muiden onneksi löysi: "...ootte velkka ny kol askii Holter-tupakki viimise kuudentoist operaatio jälkke. Millos meinaas neki hankki?" Saatuaan vastauksen hän kääntyi kävelemään kohti hyttejä.

Hetken päästä hän kuitenkin pysähtyi. Duckyn korva oli vielä hänen kädessään, mutta pian se oli kanin edessä lattialla. "Koit ol vähä varovaisemp. Mä sanoin et en lähe hakee mittä sun osii jos räjähdäs." Vastausta odottamatta hän lähti kohti omaa hyttiä. Hän ei odottanut minkäänlaisia hoitotoimenpiteitä siivelleen tällä kertaa, vaan päätti antaa asian olla vielä toistaiseksi.

Puolienkeli astui pian omaan hyttiinsä. Se oli samanlainen kuin muilla perusrakenteeltaan, mutta... Derri oli jättänyt sen sellaiseksi. Hän ei kaivannut sinne mitään muuta kuin sen mitä siellä jo oli. Hän pisti kiväärinsä seinälle ja käsiaseen yöpöydälle, joka oli kiinnitetty seinään, ennenkuin istahti sänkynsä reunalle. *...Sydänsurukanjoni... heh... olisinpa vaan voinut jättää omat sydänsuruni sinne...* mies ajatteli riisuessaan nahkahanskan ja katsellessaan nimettömässä olevaa sormusta. Kyynel vierähti pian silmästä. Hän kaivoi esiin medaljonin paidan sisältä ja avasi sen. *...mä kaipaan teitä... rakkaa vanhemma... oisinpa ottanu niskasta kii aikasemmi...* Derri ajatteli ennen kuin antoi päänsä riippua kun kyyneleet lisääntyivät. *...ja sinä... Feina... rakas Feinani... anteeksi... anteeksi...*

Colt käveli pitkin Lankakerän käytävää. Hän saavutti portaat ja käveli ne alas. Hän käveli vielä toiset portaat alas, kunnes saavutti panssaroidun oven. Colt kumartui siten että hänen korvakorunsa oli tunnistimen edessä. Tunnistin piippasi. Colt laittoi kätensä tunnistuslevylle. Kuului toinen piippaus, ja ovi avautui, lukkojen loksahdellessa. Ovi liukui sivuun.

Colt käveli pitkin pimeää vankitilojen käytävää. Hän pysähtyi hetkeksi. Hän näki jälleen tuon ihanan rannan, hiljakseen kallioon lyövät aallot. Jos kuolema oli tuota, jos tuo oli tuonpuoleinen, miksi paeta sitä? Derri pelasti Coltin, ja hän oli kiitollinen siitä. Mutta mitä hänellä oli enää täällä? Hän oli ollut korkea-arvoinen upseeri. Se oli hänen elämänsä. Kun Kyborgikuningatar leikkasi Kuningas Luminon pään irti, myös Coltin elämä päättyi omalla, lopullisella tavallaan. Hän ei ollut enää armeijaa. Hän ei ollut mitään.

Hän muisti kuninkaan pään seipää nokassa. Hän muisti, kuinka Harmaan Monarkian sotilaat häpäisivät kuninkaanlinnan ja tappoivat kaikki hovin jäsenet. Coltille kuningasperhe oli kuin oma perhe, mutta paljon läheisempi. Hän oli aina kääntynyt kuninkaan puoleen kysyäkseen neuvoa.. Olihan hän kuninkaan henkivartiokaartin johtaja.

Hän oli pettänyt kuninkaansa. Kun Kyborgikuningattaren salamasota alkoi, hän ei koskaan uskonut tämän tulevan ihmisten alueen porteille. Eivät he uskaltaisi - mutta mikä vielä oleellisempaa, hänen kuninkaansa ei antaisi heidän tulla. Mutta niin vain he tulivat. Lewyldia, kuningaskunnan pääkaupunki, kaatui vuorokauden kuluessa.

Ja he häpäisivät sen, kauniin pääkaupungin. Ei yksinkertaisesti ollut enää mitään. Ei kuningasta, ei rauhaa, ei mitään, mikä pitäisi elämän elämisen arvoisena. Yhtäkkiä Colt tunsi kätensä painuvan, kohti hänen konepistooliaan. Vain yksi luoti..

"Colter", kuului kuiskaus.

Colt kääntyi salamannopeasti katsomaan taakseen. Hänen silmänalusensa olivat tummat. Hän oli itkenyt. Ja silloin hän näki Elux Lumianin. Elux katsoi häntä sellin ikkunan läpi. Colt oli hämmentynyt.. Niin, hänhän oli kävellyt tänne. Katsomaan vankia. Katsomaan enkeliä. Ja miksi enkeli oli aluksen vankina? Miten sairasta olikaan pitää luomakunnan kauneinta olentoa täällä, pimeässä, eristetyssä huoneessa.

Herr Doktorin päätöshän se oli. Yhtäkkiä Coltin valtasi raivo, hän halusi leikata Herr Doktorin pään irti aivan kuten ne tekivät Kuningas Luminolle. Hän halusi häpäistä tämän aluksen, tuhota sen. Colt nosti päänsä ja hätkähti, nähdessään Eluxin katsovan häntä. Elux näytti huolestuneelta. Coltin pikimustat ajatukset saivat väistyä. Hän nosti kätensä panssarilasia vasten, ja Elux nosti omansa toisella puolella..